Ajankohtaista
TOUKOKUU
Toukokuun nimi ja sen merkityssisältö ovat nykysuomalaisillekin täysin ymmärrettävissä. Maan muokkaus ja kylväminen muodostavat myöhäiskevään tärkeimmän vuotuistoimituksen uuden sadon valmistelun. Luonnossa ja maamiehen työssä kaikki on toivorikasta luomisen kautta. Maan ja vesien avautuminen on suuri ilon ja ihastuksen aihe ja tae elämän jatkumisesta.
"Koko luonto nyt virkoopi, meri, maa ja taivas ihastuupi.
Iloitkoon siis vanha ja nuori. Linnut laulavat ja maa on tuore.
Kylve ja älä yrttejä säästä, älä kädestä ja käsivarresta verta päästä."
(Mikael Agricola)
VAPUNPÄIVÄ 1.5.
Toukokuun ensimmäistä päivää vietettiin Suomessa jo keskiajalla abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen kunniaksi. Pohjolassa suureen maineeseen kohonnut nainen oli anglosaksien pyhän Richard kuninkaan tytär, joka siirtyi Englannista Keski-Saksaan levittämään ja juurruttamaan kristinuskoa. Hän kuoli Heidenheimin luostarin abbedissana 1. toukokuuta vuonna 780.
Vapun päivän kirkollista perinnettä ovat myös muutamat tavanomaiset työkiellot: "Vappuna ei saa kalastaa tai menettää kalaonnensa" ja "vapun päivänä kudottuun mertaan ei mene kaloja". "Vappuna ei saa kylvää, sillä touko ei menesty."
Vapuksi toivottiin lämmintä säätä ja etelätuulta, joka tuo hyvän maitovuoden. Kylmä vappu tietää hallaa ja kylmää kesää, jolloin lehmät eivät lypsä. Luminen vappu puolestaan ennustaa lumetonta tulevaa talvea.
Vappuna oli myös tapana harhautella herkkäuskoisia, joille sanottiin jälkeenpäin, että "se kävi kuin vapunpäivän valeesta".
Maalaistaloissa vappu ei ollut "köyhän ystävä", sillä ruokavarastoissa oli vain luut jäljellä. Hauki kuitenkin kuti, telkkä pesi ja tuoretta ruokaa saatiin jo hiukan myös luonnosta. Maidon saannin edistämiseksi soiteltiin lehmien kelloja ja huudettiin: "Vappu tuu, vappu tuu, latoon tuu, tuu-tuun".
Suomessa vappu muodostui työväestön juhlapäiväksi vuoden 1907 suurlakon jälkeen. Vuodesta 1979 lähtien se on ollut suomalaisen työn päivä ja virallinen liputuspäivä. Monissa muissakin maissa se on yleinen vapaapäivä. Myöhemmin siitä muodostui myös ylioppilaiden karnevaalinomainen juhlapäivä.
KEVÄTKYLVÖ, KYLVIÄISET JA TOUONJUONTI
Kevätkylvö oli talonpoikaisessa elämässä riemun aikaa. Koska kylvön onnistuminen johtui monista ihmisestä riippumattomista tekijöistä, kiinnitettiin kylvöpäiviin erityistä suurta huomiota. Kuun vaiheita ja sään enteitä seurattiin tarkasti kylvöaikaa valitessa. Kevään kylvöt tehtiin Erkin ja Urpon (Urbanuksen) 18-25.5. välissä ja syyskylvöt Laurin ja Pertun 10.8.-24.8.välisinä päivinä.
Kun toukoviljan siemenet oli saatu maahan peitetyksi, oli aihetta juhlalliseen touonjuontiin. Alkujaan sen tarkoituksena oli taata kylvöjen tarvitsema riittävä kosteus. Myöhemmin siitä muodostui virkistävä työnjuhla.
"Olikin juhlapäivä", kuvailee Samuli Paulaharju. "Kun pelto oli kylvetty, mentiin pirttiin. Siellä emäntä tarjosi koko väelle peltojuustoa ja parasta kuivattua lihaa, peltolihaa, sekä maitovelliä. Naapurit olivat saaneet sanoman ja he saapuivat samaan iloon. Hekin saivat osansa juhlapäivän hyvistä. Sitten taas vuorostaan mentiin toiseen taloon, syötiin, juotiin ja pidettiin riemullista juhlaa koko pellonaika. Kylvöpäivänä ei tehty mitään arkisempia töitä. Aherrettiin vain vainiolla, kylvettiin, juhlittiin, käveltiin kyliä, katseltiin kylvöjä sekä toivottiin menestystä kesälle ja kesän töille."
Vuonna 1883 kuollut kansanrunouden kerääjä H.A.Reinholm kertoi puolestaan; "kylviäisiä eli toukoa juodaan keväällä, kun toukoa kylvetään. Touko- tai kylvöleipä, joka oli jouluksi leivottu, otetaan silloin aitasta ja siitä leikataan osa jokaiselle. Kylviäiseksi on talossa pantu hyvää olutta, puoleksi ruis- ja puoleksi ohramaltaista. Kylviäisiä kestää kunnes kaikki viljat; ruis, ohra, kaura, papu ja pellava, on kylvetty. Muista ei toukoa juoda".
Kahvin asemassa oli aikaisemmin vahva olut, jonka nauttiminen kuului touonjuonnin keskeisimpään ohjelmaan. Sen juomisella oli tärkeä tarkoitus; "oluella hankitaan kylvölle välttämätöntä sadetta".
Tuuloksen ja Lammin käräjien pöytäkirjassa vuodelta 1662 kerrotaan, miten Hauhon Kokkilan kylän talolliset olivat, saadakseen kevätkuivuuteen virkistävää sadetta, hankkineet 9 kannua olutta, langenneet rannalla polvilleen piiriin ja juoneet sitten Ukon maljan rukouksen saattelemana:
"Pyhä Ukko, ilman Isä
Jumalan käskyläinen,
sadetta sinä meilen suo
ettei cuivuis Kukka Caunis
wilia wihelä waipuis."
Kylvöjuhlat muodostuivat joskus runsaan oluen nauttimisen johdosta remuisiksi. Sitä kuvaa Mikael Agricolakin suomentamassaan Psalttarin esipuheessa vuonna 1551:
"Ja kun kevätkylvö kylvettiin, "Ja guin Keve kylvö kylvettiin
silloin Ukon malja juotiin. silloin ukon malja jootijn.
Siihen haettiin Ukon vakka, sihen haetin ukon wacka
niin juopui piika että akka. nin joopui Pica ette Acka.
Sitten paljon häpeää siellä tehtiin, Sijtte paljo Häpoe sielle techtin
kuin sekä kuultiin että nähtiin." quin seke cwltin ette nechtin."
ÄITIENPÄIVÄ
Äitienpäivän vietto on kotoisin Amerikasta. Philadelfiassa elänyt Ann Jarvis sai ajatuksen vuonna 1907 kaikkien äitien yleisestä muistopäivästä. Hän esitti juhlapäiväksi toukokuun toista sunnuntaita ja vuonna 1914 Yhdysvaltain kongressi julisti sen viralliseksi juhlapäiväksi. Suomessa äitienpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1919. Sen vietto on vakiintunut myös meillä toukokuun toiseen sunnuntaihin.
HELATORSTAI
Helatorstaita, pyhää torstaita, vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi 40. päivänä pääsiäisestä. Koska pääsiäinen on aina sunnuntaina, on neljäskymmenes päivä aina torstai. Vielä 1800-luvulla helatorstai oli yksi tärkeimmistä kristillisistä juhlapäivistä Suomessa. Juhlan nimi tulee Ruotsin kielen sanasta helig torsdag. Sitä on vietetty 300-luvulta lähtien. Vuonna 1973 vanhan kansan pyhin juhla siirrettiin lauantaiksi. Almanakassa päivän nimeksi muutettiin Kristuksen taivaaseen astumispäiväksi. Omalle paikalleen, torstaiksi, se palautettiin vuonna 1992.
Helatorstain ja sitä edeltävän sunnuntain välisinä päivinä, käynti- eli kanttaipäivinä, kuljettiin kulkueina pelloilla rukoilemassa hyvää satoa. Kansan mukaan päivä oli niin pyhä, että "ei ruoho kasva, ei lehti puussa, ei lintu kortta liikuta eivätkä kuninkaan myllyt pyöri". Kuninkaan myllyillä tarkoitettiin Suomeen jo 1500-luvulla perustettuja kylän yhteisiä kruunun myllyjä tulli- ja verotulojen saamiseksi. Helatorstaina ei myöskään saanut lähteä ampumaan teeriä eikä metsoja, vaikka soidin oli parhaimmillaan, sillä lintuonni olisi pilaantunut.
ERKIN PÄIVÄ 18.5.
Erkin päivää vietetään Ruotsin kuninkaan Eerik Pyhän muistoksi. Hän kuoli vuonna 1160 toukokuun 18. päivänä miekaniskuun. Hänestä tuli ajanoloon kansallispyhimys ja kuolinpäivästä muodostui Pohjoismaissa vähitellen suuri kirkkojuhla.
Suomessa Erkin päivään ei liity erityisiä menoja tai kansan tapoja, mutta sitä enemmän siihen liittyy sananparsia, jotka osoittavat kesäntulon edistymisvaiheita. Odotetaan, että Erkiltä alkaisi oikea kesä, joka tulee viimeisten muuttolintujen, käen ja pääskysen mukana. "Käki Erkin kainalossa, pääskynen pivon pohjassa" ja "Erkki avaa käen suun" ja "jos ei Erkkinä käkeä, niin ei leikkisää leikkuuväkeä."
Sääennusteiden mukaan Erkin päivä tulisi olla kylmä, sillä siitä seuraisi lämmin kesä. Siltä kannalta ovatkin ymmärrettäviä monet päivän kansanomaiset lempinimet: "Erkki vilunpoika peijakainen", "Erkki vilu- ja kylmäperse" ja "Erkki tuulihattu". "Kylmä Erkki hyvä merkki, lämmin Erkki paha merkki" ja "Erkin vilu on kesän ilo".
Vanhassa kyläyhteiskunnassa vainiot ja niityt olivat kaikelle kylän karjalle avoinna Erkin päivään saakka. Mutta Erkiltä kylän paimen otti karjan haltuunsa ja johti sen vainiolta metsän laitumille. "Erkki portit ja veräjät sulkee."
HELLUNTAI
Helluntaita vietetään seitsemän viikon kuluttua Jeesuksen ylösnousemuksesta. Se on Pyhän hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistojuhla. Silloin apostoli Pietari piti tuhansille kuulijoille helluntaisaarnan, josta katsotaan kristillisen alkuseurakunnan syntyneen.
Talonpoikaisessa elämässä helluntai oli ankaraa aikaa, sillä luonto tarjosi perin harvoin varsinaista suuhun pantavaa. Ravintopula oli pahimmillaan, sillä varastot olivat pienimmillään. Sananparsi ilmaisee varsin realistisesti nälkää näkevän ihmisen alkukesän kokemukset: "Kesä keikkuen tuleepi, suvi suuta vääristellen". Vielä selvemmin nälkä kuvastuu suurten katovuosien 1866-1868 synnyttämässä sananparressa: "Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, vasta juhannus juhlan tuopi".
Alkukesän suuriin ja jyrkkiin vastakohtaisuuksiin onkin aina kuulunut heräävä, kaunis luonto ja nälkäinen ihminen. Kotitalouksissa saatiin helluntaina kuitenkin jo pari mainiota ruoan lisää, nimittäin maito ja munat. Tuoreeseen kevätkesän ruohostoon päässeet lehmät heruivat äkkiä, tuumenet täyttyivät ja ruokaisa lehmänanti tarjoutui nautittavaksi. "Kun tuli helluntai, sai tuoretta maitoo" ja "helluntaina lehmät kotia tulevat ja tuovat juuston tullessansa".
Nuorten maailmassa on helluntai ollut leikin ja lemmen aikaa. "Heilani on kuin helluntai" ja "jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä". Tärkeä tapahtuma on kansan parissa ollut helluntaisauna. Tavoitteena oli kylpeä uusilla vastoilla. "Helluntaina, lauantaina, uusi vasta vihdotaan, rieskavelli keitetään, lehmät aholle ajetaan."
Se oli myös naimattomien naisten lemmen- eli neidiskylpyjen nostattamissauna. Neidot kylvetettiin tietyin menoin ja samalla luettiin voimalliset lemmennostosanat: "Nouse lempi liehumahan, kunnia kumpuamahan". Saunomisen jälkeen vasta heitettiin alastomana saunan katolle. Vastan tyvi osoitti sen suunnan, missä tuleva puoliso asui.
"Kun ois kesä ja helluntai eikä milloinkaan talvi ja maanantai."
PYHÄN KOLMINAISUUDEN PÄIVÄ
Helluntain jälkeisenä sunnuntaina vietetään Pyhän Kolminaisuuden päivää, uskontunnustuksen päivää. Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteydestä, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Päivän viettämisestä päätettiin Arlesin kirkolliskokouksessa vuonna 1260. Tästä alkaa kirkkovuoden juhlaton loppuvuosi, joka kestää uuden kirkkovuoden alkuun, adventtiin, saakka.
Talonpojille päivä oli enimmäkseen säähavaintopäivä sekä onkimiesten merkkipäivä. Onget oli tehtävä tuona sunnuntaina, sillä se tuotti hyvän kalaonnen myös lepopäivinä. Tämä oli vastoin kirkollista käsitystä, mutta mieleen paholaiselle. Matoa koukkuun laitettaessa sanottiinkin: "Kalan pää minun, minun pää pirun".
Useimmat päivän enteet liittyvät kirkkoaikaan. "Jos sataa niin paljon, että kirkon avain kastuu, sataa kesällä joka sunnuntai" tai "jos sataa kirkon ovien ollessa auki, sataa seitsemänä sunnuntaina peräkkäin" ja "jos sataa, kun kirkkoväki purkautuu ulos, niin sataa seitsemän päivää heinäaikana".
TOUKOKUUN LOPPU JA KOULUJEN PÄÄTTYMINEN
Talonpoikaiselämässä oli pitkään "oma oppi paras oppi". Niin aikuiset kuin lapsetkin oppivat tarpeellisen päivittäisistä töistä ja leikeistä. Lapsille kotieläimetkin olivat "eräänlaisia leikkikaluja". Ei ihme, että kun myöhemmin ensimmäiset lasten oppikirjat, aapiset, ilmestyivät 1500-luvun loppupuolella, niiden kannessa komeili vuosikymmenet kukko.
Keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa sekä aikuisten että lasten opettaminen oli kirkon ja kotien tehtävänä. Lukutaidon yleistymiseen vaikuttivat vanhempien ohella lukkarinkoulut, pyhäkoulut ja lukukinkerit, joissa vanhemmat, kylänmiehet ja eritasoisten kyläkoulujen opettajat opettivat aakkosia ja tavaamista sen verran, että nuoret uskalsivat mennä rippikouluun - "saadakseen akanottoluvan".
"Ensin pappilassa opetettiin aikuisia. Pappi luki kappaleen katkismuksesta, ja seurakunta hymisi hiljakseen perässä. Aina kun Jiesuksen nimi sanottiin, kaikki nyökkäsivät päätään, jos seistiin, niin miehet kumarsivat, akat niiasivat. Pappi luki katkismuksen kohdan useana sunnuntaina peräkkäin, ja kyllä se mieleen painui, sillä saarnan jälkeen pappi kuulusteli heti paikalla. Ne jotka eivät osanneet, pantiin halaistu tikku nenässä pöydän alle häppeemään. Ja ehtoolliselle menijöitä kuulusteltiin säännöllisesti, samoin tietysti avioliittoon aikovia. Eihän siinä naimisiin päässyt, ellei määrättyjä rukouksia ja vähää katkismusta ulkoa osannut. Moni poika hikoili tämän ankaran parakraahvin takia. Lapsille opettivat vanhemmat omat taitonsa.
Mutta kun kirkko alkoi vaatia kirjasta lukemista, niin se oli aluksi aivan mänemätön paikka. Katkismus, virsikirja ja sitten aapeluskin piti talossa olla. Pappi ja lukkari opettivat sisälukua ensin nuoremmille. Rippikouluissa, kun niitä alettiin pitämään, kirjastalukemisen taito alkoi varttua, vaikka ei siinä kovin pitkälle päästy, kun ei tavaamisesta ollut tietoa. Virsikirja oli tietysti kirkossa mukana, mutta moniin nähden oli suunnilleen yhdentekevää, mitenkäpäin se oli kädessä."
Kansan alkuopetukseen kehitettiin 1600-luvun lopulla kiertokoulu, jossa opetusta annettiin kiertämällä talosta taloon. Myöhemmin koulupaikaksi muodostui joko kylän kievari tai pappila. Opettajana toimi yleensä kirkon lukkari.
Nelivuotiset kansakoulut perustettiin 1850-luvulla, mutta kansan keskuudessa niitä ei katsottu alkuun tarpeelliseksi, sillä oltiin sitä mieltä, että käytössä ollut kiertokoulu oli riittävä tavallisen ihmisen sivistämiseksi. "Kansakoulu opettaa lapset laiskoiksi ja totuttavat heidät kirjojen lukemiseen ruumiillisen työn sijasta."
Kesän puhkeamisen ja koulun kuin koulun tai opiskelun päättymisen iloksi vakiintui jo 1700-luvulla Suvivirsi, johon sanat on tiettävästi tehnyt Gotlannin piispa Israel Kolmod vuonna 1694:
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks´ luopi, sen kutsuu elohon."
Talonpoikaisessa elämässä koulun päättyminen ei merkinnyt usein riemukasta alkukesän vapautta, sillä kotona lapsia odottivat kiireiset ajat. "Oli autettava karjan hoidossa, perunan istutuksessa ja kasvimaan kylvämisessä, peltojen perkaamisessa sekä monissa muissa lukuisissa maataloustöissä."
KESÄKUU
Kesäkuu, suvikuu, tuntuu nimenä itsestään selvänä. Nimi liittynee kuitenkin myös työkautta ilmaiseviin nimiin, kuten touko-, heinä- ja elokuu. Talonpojan elämässä kesäkuu onkin tarkoittanut satokauden kasvun alkua, kesänajoa. Kesää ennen juhannusta on vanha kansa nimittänyt lyhyeksi kesäksi ja pikkukesäksi. Sen on katsottu alkaneen, kun on saatu kaura, ohra, herne ja papu maahan, "kun maamies panee kouransa kiinni".
Eloon heränneen luonnon vehreätä kauneutta kuvaa sattuvasti sananparsi: "Kaksi on kaunista kesällä: lehti puussa, ruoho maassa, tuomenkukka kolmantena".
Pelkkä alkukesän kauneus ei kuitenkaan elättänyt, vaan kaivattiin ruoaksi kelpaavia luonnonantimia. Alkukesän luonnon loiston ja ihmisen ruokavarojen vastakkaisuuden ilmaiseekin vanha sanonta: "kesä kerkkeimmällään, nälkä närkeimmillään". Toki suomalaiset osasivat käyttää pikkukesällä ravinnokseen koivunmahlaa, puiden kuorten välissä olevia pehmeitä kerroksia, mäihää, sekä väinönputken-, metsäsaran- ja nokkosentaimia. Vaikka ne ovat hyvin vitamiinipitoisia, eivät ne hävittäneet näläntunnetta.
Kesäkuun alkua on aina pidetty koleana. Pitkäaikaiset säätilastot osoittavat, että kuun alkupäivien lämpötila on yleensä ollut hieman alempi kuin toukokuun viimeisten päivien lämpö. Sään yleisluonteen kannalta talonpojat ovat aina pitäneet pikkukesää isonkesän, joka alkaa juhannuksesta, vastakohtana. Jos edellinen on lämmin, on jälkimmäinen viileä. Samoin on sateiden suhteen.
KESÄPÄIVÄNSEISAUS, päivänpalautus
Kesäpäivänseisaus on pohjoisen pallonpuoliskon vuoden pisin päivä. Se on joka vuosi 20.-23. välisenä aikana. Maa on pohjoiselta puoleltaan kallistunut eniten aurinkoa kohti. Suuri luonto elää rikasta vaihdekauttaan. Se kääntyy loppuvuodeksi rengin puolelle ja joulusta taas isännän puolelle.
Mikael Agricolan Rucouskiriassa Solstiticicum Estituna on merkintä auringon varhaisesta noususta ja kesän seisomuspäivästä, jonka oikea alkamispäivä oli hänen mukaansa 10.6. Kansa on puhunut pesäpäivästä. Aurinko on saavuttanut pesänsä.
"Lantut, kaalit ja tupakantaimet on istutettava näinä päivinä, jotta ne tulisivat juhannuskasteeseen ja menestyisivät hyvin." Ukkoset ennen päivänpalautusta tietävät kylmää kesää.
JUHANNUS
Keskikesän suurimmaksi juhlaksi vahvistui kristinuskon tulon myötä juhannus, joka osuu lähelle kesäpäivän tasausta. Sitä vietetään Johannes Kastajan syntymän muistoksi. Hän syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta 24.6. Päivää vietetään yhtenä tärkeimmistä kirkollisista juhlapyhistä eri puolilla maailmaa. Johannes Kastaja oli Jeesuksen äidin, neitsyt Marian, serkku ja Elisabetin ja pappi Sakariaksen poika. Nimenä Johannes tarkoittaa, että "Jumala on armollinen".
Johannes oli 30-vuotias, kun hän aloitti julkisen toimintansa ja saarnasi, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kastettuaan Jeesuksen Jordan-joessa Johannes pyysi opetuslapsiaan seuraamaan Jeesusta. Johannes Kastajaa pidetään Herran edelläkävijänä. Hän kehotti ihmisiä parantamaan tapansa ja valmistautumaan Herran tuloon. Kastajasta tuli marttyyri, kun Herodes mestautti hänet.
Johannes nimen ääntämistapa vääntyi suomalaisen talonpojan suussa juhannukseksi, jota on vuodesta 1955 lähtien vietetty kesäkuun 20.-26. päivien välisenä lauantaina. Päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään, on keskikesä. Ruotsin vaikutuksesta on juhannus, midsommar, tunnettu myös mittumaarina; mettumaari, messumaari, mitty- ja mittumaari.
"Mittymaari, keito keiju,
hiipii juhannuksen yöllä.
Suuret silmät unelmoi. helmet helkkyy,
soljet soi, mesikukka välkkyy vyöllä.
Mitä tekee mittymaari?
Mittymaari tekee taikaa.
Immet ohralaihoon käy, kun ei tiellä ketään näy,
uskotellen uutta aikaa." (Larin-Kyösti)
Juhannus on myös Suomen lipun päivä. Jo vuonna 1926 ehdotettiin ensimmäisen kerran tällaista liputuspäivää. Suomalaisuuden Liitto piti parhaimpana juhannusta, koska se ei liittynyt mihinkään poliittiseen tapahtumaan. Vuonna 1934 juhannuksesta tuli virallinen liputuspäivä.
1970-luvun alussa sinivalkoisen lipun asemaa korostettiin sillä, että liputus aloitetaan jo juhannusaattona kello 18 ja se loppuu vasta seuraavana iltana kello 21. Jo vuonna 1854 oli Zacharius Topelius esittänyt: "Minä sanon teille, että valkoinen ja sininen ovat Suomen värit - valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi".
Aurinkovuoden taitekohdat ovat iäti vedonneet juhlijoihin. Vuoden lyhimmässä yössä on ollut pakko olla jotain taikaa. Juhla on tunnettu ympäri Eurooppaa, mutta erityisen merkittäväksi keskikesän juhla on koettu Pohjoismaissa ja Baltiassa. Pohjolan eksoottista yötöntä yötä on tultu muista maista ihailemaan jo 1800-luvulla.
Vuoden lyhintä yötä pidettiin Euroopassa yhtä vaarallisena kuin vapun ja pääsiäisen yötä. Silloin noidat ja demonit olivat liikkeellä. Pahoja voimia on torjuttu metelöimällä, ilmaan ammuskelemalla ja pitämällä hauskaa kovaäänisesti sekä polttamalla pääsiäis- ja juhannustulia, juhannuskokkoja. Niitä on loimunnut jo vuosisatoja ympäri Eurooppaa.
Suomessa juhannuskokot paloivat aikoinaan vain alueittain. Itä- ja Pohjois-Suomessa poltettiin juhannuskokkoja, mutta Länsi-Suomessa sytytettiin juhannustulien sijasta pääsiäis- ja helavalkeat. Koko maahan juhannuskokot yleistyivät 1900-luvun alussa ja niiden poltto siirtyi aattoiltaan.
"Jo kaksi viikkoa ennen juhannusta ruvettiin rakentamaan kokkoja. Kaikki kylän nuoret olivat kantamassa puita ja tervaskantoja joka ilta. Kokot pystytettiin useimmiten joko erityisille kokkomäille tai järvien rannoille. Juhannuksena kokoille tulivat sekä nuoret että vanhat. Tanssittiin piirileikkiä, rinkiä. Monesta talosta ajoi poikia hevosilla ja lauloivat ajaessaan. Tytöt eivät olleet kyydissä, sillä se olisi ollut häpeä. Kaikenlaista pientä syötävää oli kokoilla myös myytävänä. Jos kokon palaessa sattui niin, että yksi tukipuu jäi seisomaan, se tarkoitti, että tulevana syksynä jää kylään ainakin yksi vanhapiika - kaksi tukipuuta tarkoitti taas kahta vanhaa piikaa. Kokolla oltiin puoleen yöhön, jonka jälkeen lähdettiin taikoja tekemään."
Juhannukseen on liittynyt sekä asumusten että ihmisten suursiivous. Tuvat pestiin erityisen tarkasti, lattiat usein hiekalla. Savutupien lattioille ja seinille vietiin heiniä ja haavan lehtiä samoin kuin jouluna lattioille levitettiin oljet. Joissakin paikoin tuotiin keskelle pihaa hoikka kuusi, joka oksittiin ja kuorittiin, niin että vain latvus ja kaksi oksaa jäivät jäljelle - kuin käsivarret levälleen.
Sauna on ollut aina suomalaisten sekä puhtauden että terveyden vaalija. Siellä pestiin raskaiden työn aiheuttamat jäsenet, synnytettiin, parannettiin sairauksia ja saatiin voimaa elämän jatkuvuuteen. "Jollei sauna, viina ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi", kuuluu suomalainen sananparsi.
Saunominen on kuulunut oleellisesti juhannuksen viettoon. Perinteen mukaan tehtiin aina uusi vasta, jolla sai kylpeä vain yhden kerran. Saunan jälkeen pukeuduttiin juhlavaatteisiin, sillä niihin ei saanut pujottautua kuin puhtaat ihmiset. Oli keskikesän ja uuden kasvukauden juhlan aika!
Juhannus oli maaseudulla yleisin häidenviettoaika. Vielä 1900-luvun alkupuolella morsian saunotettiin vasta hääpäivän aamuna, jotta hän olisi punakka ja kaunis. Kylpemisellä karistettiin kateellisten kaunat, varmistettiin tulevan liiton lykky, vihdottiin menneisyys menemään ja heitettiin pesuveden mukana kaikki vanhat painolastit.
Saunomiseen liittyi erityisiä tapoja ja taikoja. Morsianta kylvetti joko ystävätärjoukko tai tehtävään erityisesti pyydetty vanhempi nainen. Sauna koristettiin lehvin ja oljin ja lauteille levitettiin puhtaat lakanat. Saunan eteiseen vietiin kylpijöille pieni pöytä, jolle kateettiin kahvia, viinaa, olutkeittoa ja juustoja.
Jos morsianta kylvettivät ystävättäret, morsiuspiiat, he kilpailivat siitä, kuka pääsi ensimmäisenä istahtamaan morsiamen paikalle tai sai siepatuksi hänen vastansa. Voittaja pääsi seuraavana vuonna naimisiin. Saunanlauteille ja morsiamen vastaan laitettiin nokkosia ja ohdakkeita. Niistä hän sai esimakua avioliiton varjopuolista. Saunan ulkopuolelle kokoontui nuorisoa rämisyttämään kelloja, kulkusia ja metalliastioita.
"Terve löyly, terve lämmin, terve henkäys kiukainen,
kylpy lämpimäin kivisten, hiki vanhan Väinämöisen.
Löylystä vihannan vihdan, tervan voimasta terveiden.
Löyly kiukahan kivestä, löyly saunan sammalista.
Tervehyttä tekemähän, rauhoa rakentamahan,
kipehille voitehiksi, pahoille parantehiksi." (Kalevala)
Juhannusyö oli myös lemmentaikojen yö. Kokolta palatessaan naimakuntoiset ja -haluiset tytöt vierittelivät itseään alastomina poikatalojen ruispelloissa niin, että yökaste tarttui ihoon. Siitä lempi nousi myös poikiin. Toiset keräsivät kastepisaroita kukkivilta kedoilta liinaansa, joilla sitten pyyhkivät kasvojaan. "Juhannuskaste hävitti teerenpilkut ja kaunisti muutenkin kasvot." Lähteeseen kurkistamalla oli mahdollisuus nähdä myös tulevan sulhasen kuvajaisen, jos alastomana kurkisti sinne keskiyöllä.
"Ennen nukkumaanmenoa tytöt laittoivat tyynyn alle seitsemällä kukalla sidotun seppeleen, saunavastan ilman sidettä, virsikirjan, ja kuparirahan." Tulevan sulhon kaikki ominaisuudet nähtiin tällä tavoin tulevassa unessa.
"Mammanpiika on juhannuksena makeimmillaan."
Kuulaassa kesäyössä pellon piennarta kävellessä saattoi aistia, kuinka maan kasvu ja hedelmällisyys olivat voimakkaimmillaan: "juhannusyönä vesikin muuttuu viiniksi". Ihmiset kokivat olevansa osa luontoa:
"Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus
ja juhla mittumaari,
ja jos milloin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari." (Eino Leino)
Kesän sääennusteita luettiin juhannuksena: "Minkälaista ilmaa on juhannuksena, sellaista on Mikon päivään, mikkeliin" ja "millainen on mansikka Juhanina, sellainen jyvä Jaakkona."
PIETARIN JA PEKAN PÄIVÄ 29.6.
Apostoli Pietarin muistopäivää vietetään kesäkuun 29. päivänä. Hän koki tuolloin marttyyrikuoleman keisari Neron vainoissa vuonna 67 jKr.
Suomessa järjestettiin jo katolisena keskiaikana tänä päivänä korkeimman arvoluokan juhlia. Siitä kertovat myös useat työkiellot, joita olivat erityisesti melua ja ääntä aiheuttavat työt. Niinpä ei saanut paukutella pesukartulla pyykkejä, ei kolistella riihellä, ei kyntää kesantoa eikä kitkeä pellavapeltoa. Monet tarinat kertovatkin, miten salama on polttanut Pietarina pestyt vaatteet, tuulispää tuivertanut kynnöspellon ja pouta kuivannut kitketyn pellavan.
Sopivin juhlapäivän työ oli onkiminen, sillä olihan Pyhä Pietari itsekin kalastaja. Kalaan lähdettiin heti aamulla, jotta kaloja riittäisi pyydyksiin koko kesäksi. Monet lausuivat heittäessään ongen veteen: "hei onki ottamaan, väkäleuka vääntämään" ja "anna Antti ahvenia, Pietari pieniä kaloja".
Saunavastojen teko ja kattotuohien kiskonta olivat sallittuja töitä, sillä molemmat työtapahtumat olivat parhaimmillaan juuri Pietarina. Pietarin päivän tienoissa alkavat myös vuodentulotoiveet hahmottua. "Pietarin päivänä vedetään vielä vyötä piukkaan, mutta kyllä apu pian tulee."
"Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään"
Hyvää kesän 2013 alkua toivottaa Savutuvan Apajan isäntä Markku Apponen.
Savutuvan Apaja
Opinsaunan Kiuas
40800 Vaajakoski
Jyväskylä
